Quantcast
Channel: Sisäministeriö
Viewing all articles
Browse latest Browse all 37

Päivi Nergin kirja paljastaa Suomen turvapaikkapolitiikan heikot kohdat

$
0
0

Vuoden 2015 kesällä Suomeen saapui n. 32 000 turvapaikanhakijaa parissa kuukaudessa. Turvapaikkajärjestelmä kriisiytyi paljastaen järjestelmän valuviat, mikä puolestaan aiheutti valtavan riskin Suomen turvallisuudelle ja haitan, jonka seurauksia maksetaan vielä pitkään.

Tuolloinen sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo, miksi näin pääsi tapahtumaan:

"Ei osattu odottaa"

"Ei pidetty mahdollisena"

"Avarakatseinen tapa tulkita"

Erityisen huolestuttavaa tällainen viranomaisten sinisilmäisyys on silloin, kun poliisista rukoillaan apua ja kuka tahansa tavan kansalainen pystyy kertomaan, että homma on menossa perseelleen aivan ennen näkemättömällä skaalalla.

Esimerkiksi tietyissä some-ryhmissä kiersi salakuljettajien liikkeelle laskema huhu siitä, kuinka Suomeen voi kuka tahansa jäädä saaden työpaikan ja täyden ylöspidon. Tieto ei johtanut poliitikkojen tai viranomaisten kohdalla ulospäin havaittavaan muutokseen. Leimakirveiden lentely tosin kiihtyi varsin hurjaksi, puolin ja toisin.

Voisin käydä läpi #refugeeswelcome- ja Peli poikki-mielenosoitukset tai pohtia, mitä seurauksia "turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia"-lausahdus tai pääministerin jalolta vaikuttanut ele oman talonsa turvapaikanhakijoille luovuttamisesta lopulta merkitsi. Tai kaikki ne kerrat, kun minuakin haukuttiin rasistiksi, äärioikeistolaiseksi tai natsiksi. Mutta se on enää turhaa, tehty mikä tehty.

Virheistä täytyy kuitenkin oppia. Tosiasia on se, että maailma on todella raadollinen paikka, jossa sinisilmäisiä kusetetaan armotta. Koko maahanmuuttojärjestelmämme tarvitsee reformin, jossa tänne töihin tuleville ovi avataan reilusti ja muiden kohdalla seulaa tiukennetaan. Meillä on edelleen humaani velvollisuus auttaa hätää kärsiviä, mutta hyväntahtoisuus ei voi johtaa siihen, että sen seurauksena oma yhteiskuntajärjestelmämme murenee. #terestroika

- Tere Sammallahti, eduskuntavaaliehdokas, Uusimaa

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomi-oli-ajautua-kaaokseen-vuoden-2...

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006025089.html

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 37

Latest Images

Trending Articles